Huhhuh, niin se aika kuluu. Pahoinvoidessa. Kaikki raskauteen liittyvät jutut saa voimaan pahoin. En pysty lukemaan mitään neuvolan läpysköitä, enkä seurata pienen kehitystä netistä. Jokin minussa taistelee vastaan. Ihan kuin en haluaisi tietää kaikkia yksityiskohtia, koska silloin tuhoutuu tämä uuden elämän pyhyys jotenkin.

On helpompi ajatella sitä pienenä siemenenä, aivan uutena alkuna, johon tutustun sitten kun hän syntyy. En halua muodostaa mitään kuvia ennen sitä jotenkin. En halua jämähtää mihinkään ajatukseen, että tällainen hänestä tulee ja näin minä hänet kasvatan. Koska enhän tiedä kuka on tulossa.

Toisaalta on vielä hyvin aikaista, ehkä tämä yhteys muuttuu vielä myöhemmin ja tutustun häneen jo raskauden aikana.

Pahoinvointiin olen hankkinut rannekkeet. Toimimisesta en ole ihan varma. Olo on ollut viime päivinä parempi, ehkä rannekkeet ovat lievittäneet pahoinvointia. Tai sitten olen vain hyväksynyt itseni ja tunteeni, olemalla ajattelematta turhan paljon pienen kasvamista sisälläni. Yritän elää normaalia elämää. Pelkoja on vaikka kuinka paljon, raskauteen, synnytykseen ja vauvan hoitoon liittyen. Niitäkin olen huomannut käsitteleväni unissani ja olo onkin rauhoittunut.

Neuvola oli tiistaina, puolitoista tuntia siihen vierähti. Labra on vasta ensi tiistaina. Eipä se käynti kovin mullistava ollut, asiat olin lukenut jo netistä. Mieskin oli mukana. Alustavasti menen Kätilöopistolle synnyttämään, mutta Tammisaari vieläkin kovasti kiinnostaa. Ultra-aikaa odottelen nyt siis. Seulontoihin en halua, turhaa stressiä. Enkä kuitenkaan downin vuoksi hänestä luopuisi.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa

 

9+1