Huhhuh, niin se aika kuluu. Pahoinvoidessa. Kaikki raskauteen liittyvät jutut saa voimaan pahoin. En pysty lukemaan mitään neuvolan läpysköitä, enkä seurata pienen kehitystä netistä. Jokin minussa taistelee vastaan. Ihan kuin en haluaisi tietää kaikkia yksityiskohtia, koska silloin tuhoutuu tämä uuden elämän pyhyys jotenkin.

On helpompi ajatella sitä pienenä siemenenä, aivan uutena alkuna, johon tutustun sitten kun hän syntyy. En halua muodostaa mitään kuvia ennen sitä jotenkin. En halua jämähtää mihinkään ajatukseen, että tällainen hänestä tulee ja näin minä hänet kasvatan. Koska enhän tiedä kuka on tulossa.

Toisaalta on vielä hyvin aikaista, ehkä tämä yhteys muuttuu vielä myöhemmin ja tutustun häneen jo raskauden aikana.

Pahoinvointiin olen hankkinut rannekkeet. Toimimisesta en ole ihan varma. Olo on ollut viime päivinä parempi, ehkä rannekkeet ovat lievittäneet pahoinvointia. Tai sitten olen vain hyväksynyt itseni ja tunteeni, olemalla ajattelematta turhan paljon pienen kasvamista sisälläni. Yritän elää normaalia elämää. Pelkoja on vaikka kuinka paljon, raskauteen, synnytykseen ja vauvan hoitoon liittyen. Niitäkin olen huomannut käsitteleväni unissani ja olo onkin rauhoittunut.

Neuvola oli tiistaina, puolitoista tuntia siihen vierähti. Labra on vasta ensi tiistaina. Eipä se käynti kovin mullistava ollut, asiat olin lukenut jo netistä. Mieskin oli mukana. Alustavasti menen Kätilöopistolle synnyttämään, mutta Tammisaari vieläkin kovasti kiinnostaa. Ultra-aikaa odottelen nyt siis. Seulontoihin en halua, turhaa stressiä. Enkä kuitenkaan downin vuoksi hänestä luopuisi.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa

 

9+1

Tuntuu ajan kulu kyllä niiiin hitaalta! Ekaan neuvolaan on vielä kaksi viikkoa, ultrista ei tietoakaan, kun en varhaisultraan mene. Ainoa merkki raskaudesta on tämä ällötys, jota ilmankin voisin elää

Väsymys ei ole paha päivisin, mutta illalla simahtaisin tosi aikaisin, jos malttaisin vaan. Ja nukun SIKEÄSTI. En koskaan nuku sikeästi, herään pienimpäänkin ääneen ja liikahdukseen. Nyt en reagoi mihinkään. Mies kävi hakemassa yhtenä iltana työauton seuraavaa päivää varten. Olin jo nukkumassa, enkä missään vaiheessa huomannut poistumistaan tai tulemistaan, enkä miljoonan työlaukun sisälle raahaamista.

Haluaisin silti olla jo pidemmällä, nähdä vähän vauvamahaa ja tuntea liikkeitä, huoh. Ehkä se aika vielä koittaa.

6+3

Meinasin siis pillahtaa itkuun, kun huomasin juuri kaupasta tuotujen luomuomenoiden olevan vähän homeessa!!! Samalla ärsytti, kun mies mussutti krapulaansa toiseksi viimeistä hyvää omenaa. Sain hallittua itseni kuitenkin, vähän vain tuli vedet silmiin. Viimeinen omena nyt tuolla odottaa iltaa tai sitä hetkeä kun tekee tolkuttomasti sitä mieli. Täytyy säästellä sitä. Homeiset joutaa roskiin, en JAKSA palauttaa niitä!

Huoh, nyt se väsymys sitten tällä viikolla on alkanut, samoin etova olo. Tässä olotilassa ei paljon jaksa tehdä, kun töissäkin on pakko raataa. Iltaisin tulen kotiin viiden jälkeen, ulkoilutan ja syötän koirat, istun hetken netissä. Sitten seiskan aikoihin rojahdan sohvalle, kun ei muuta jaksaisi tehdä, puoli yhdeksään aikoihin rupeaa nukuttamaan niin paljon, että on pakko viedä koirat ulos taas. Ja siitä suoraan sänkyyn kuorsaamaan ysiltä.

Tiskivuori kasaantuu ja blogi jää päivittämättä. Keittiössä ei muutenkaan viitsisi millään oleskella pakkoa pidempään hajun takia. Tästä on kehkeytynyt siis loputuon kierre, tiskaamattomat tiskit lisäävät hajuja, mutta niitä ei muka pysty tiskaamaan kun etoo se haju. Ja väsymys painaa.

Tänään vapaapäivänäni olen kuitenkin saanut aikaiseksi näin aamupäivällä siivota keittiön, ehkä siellä nyt paremmin jaksaa olla. Ainakin silmää miellyttää taas. Eikä se haju niin paha ollut, kun hommaan ryhdyin, taisi olla tekosyy vain

Omenoita tekee mieli, ruokaa ei oikeastaan ollenkaan. Eilen ostin myös aurajuustoa, kun sitäkin rupesin himoitsemaan, sekä hedelmäkarkkeja kun en oikein tiennyt mitä mun oikeasti tekee mieli. Jotain raikasta kai? Nytkin nälkä kurnii, mutta ei välttämättä aamupalaleipää tee mieli. Hapankorppuja menee paljon, ehkä sellaista taas. Ehdin niihin varmasti tämän raskauden aikana kyllästymään!

Vastustuskykyyn pitäisi ruveta syömään valkosipulia, mutta ei oikein houkuta sekään maku. Kapseleina ehkä? Lisävitamiinivalmisteena käytän Prenatal-nimistä valmistetta, joka on raskaana oleville tarkoitettu. Sitä oon syöny jo 10 kuukautta, viime raskaudesta lähtien. Lisäksi syön kaksi kapselia E-EPAa päivittäin sekä maitohappobakteerikapseleita. Ehkä näilläkin vähän saa aikaiseksi? Huoli on kova, haluaisin tehdä kaiken alusta asti oikein, jotta pikkuinen saa oikeat ravinteet kasvamiseen ja kehittymiseen.

Olo on kuitenkin toiveikas ja varsin valoisakin etomisolojen välissä

Siskokin vastasi, että tätä he olivatkin jo kauan odottaneet miehensä kanssa!

 

6+0

Töihin on mentävä, kun haluaisin vain istua netissä surffailemassa ja lukemassa raskausjuttuja! Lapset tulevat tänään kesälomaltaan. On ihanaa, kun meidän päiväkoti on kiinni koko kesän, niin saa lapset kunnon loman. Vähän heitä jo kaipailenkin!

Lisäksi yhden hoitolapsen äiti on raskaana myös. Sekin on niin ihanaa, voi samaistua johonkin. Olisi ihana kuuluttaa koko maailmalle jo tässä vaiheessa! Kolme työkaveria tietää. Ne on niin läheisiä muutenkin ja ovat tienneet yrityksestä. Tuntuu jotenkin tärkeältä, että työkaveri tietää mistä on kysymys jos väsyttää tai kuvottaa. Osaavat ottaa vähän huomioonkin ehkä.

Siskollenikin kerroin sähköpostissa, mutta en ole saanut vielä vastausta... Oma perhe tietää yrityksestä ja keskenmenostanikin, vaikka siitä kerroinkin silloin vasta jälkeen päin. Miehen perhe on autuaan tietämätön. Meillä on onneksi tosi hyvät välit ja anopin kanssa ollaan usein puhuttukin lasten hankkimisesta. Mutta en tiedä onko varautunut vielä tähän!

Molemmat täytetään loppusyksystä 29, joten eihän tämä nyt niin iso yllätys voi olla toisaalta. Ongelmani on kai se, että mies pääsääntöisesti opiskelee ja töitä tekee freelancena. Ala on sellainen, että freelance on ainoa tapa oikeastaan, eli taloustilanne tulee heittelemään varmasti paljon. Toisaalta se ei olisi yhtään sen parempi parin vuoden päästäkään. Nyt täytyy vain luottaa, luottaa ja luottaa.

Väsymystä oli eilen. Mahaa nipistelee ja selkää jomottaa. Ehkä aavistus huonosta olosta....

5+2